Politiikkaa

Juuri missään ei voi välttyä tältä skandaalilta, minkä Tanska sai aikaan julkaistessaan ne sarjakuvat, joten ajattelinpa minäkin heittää pienen ajatuksen aiheesta. Moni suomalainen (minäkin) paasaa sananvapauden puolesta. Valtioiden ei pitäisi puuttua itsenäisten lehtitalojen tekemisiin saati pyytää anteeksi syntynyttä kohua. Tulipa vaan mieleen, että millainen poru nousisi, jos jokin arabimaa rupeaisi vitsailemaan vaikkapa juutalaisten kansanmurhalla ja piirtäisi siitä pilakuvia. En usko, että ainakaan saksalaiset osaisivat suhtautua asiaan kevyesti ja kuittaisivat pilailun sananvapaudella. On niitä tabuja meilläkin.

Joku sanoisi varmasti, että juutalaisten kansanmurha ja piirrokset Muhammedista ovat ihan eri asia. Varmasti ovatkin. Mutta keitäpä me ollaan määrittelemään, mitkä asiat ovat arkoja ja mitkä eivät. Mielestäni Tanska voisi ihan hyvin valita pienemmän pahan tien ja pyytää anteeksi, vaikka se nyt sitten oliskin "väärin" meidän mielestämme ja hieman alistumista.

Da Vinci

Sain siskoltani joululahjaksi Da Vinci Code:n, ja nyt vihdoin ryhdyin lukemaan sitä nähtyäni leffassa trailerin toukokuussa ilmestyvästä filmatisoinnista. Äkkiä löysinkin itseni sivulta 130 ja nyt olen koukussa. Pääsisi jo kotiin lukemaan. :)