Vietän täällä Espoon kylmyydessä poikamiesviikonloppua, ja siksipä olen nytkin hereillä vaikka kello meni juuri kahden ylitse. Saa sitten maanantaina töissä taas kirota sitä, miten onnistuukin parissa päivässä kiepsauttamaan unirytminsä vinksalleen.

Tänään oli kauden kuudes (minulle kolmas) salibandyturnaus, voitettiin molemmat pelit ja annoin kaksi tai kolme maaliin johtanutta syöttöä. Vaikka joukkuelajeissa kivointa on, kun oma joukkue voittaa, on silti kivaa itsekin välillä saada pisteitä pöytäkirjaan. Jaloissani on myös lukuisia pallonkuvallisia mustelmia.

Olen ostanut kameraani lisävarusteita, nimittäin irtosalaman ja pystykahvan:

31359.jpg

Kehtaakohan tuolla kohta enää kuvata ollenkaan, kun alkaa näyttää tuollaiselta pro-vehkeeltä vaikka ihan amatööriräpsyttelijä olenkin. Hallitukselta on tullut hieman noottia näistä kamerahankinnoista...

Olisipa muuten siihen outousmeemiin pitänyt laittaa se, että musiikkimakuni on aika laaja, vaikka se klisee onkin. No, soittolistalta löytyy tällä hetkellä mm. Slipknotia, Il Divoa, Mozartia, Chopinia, HIMiä, Indicaa, PMMP:tä, System of a Downia, TikTakia ja Bob Marleytä. Näistä viimeksimainittu on kyllä sopivaa nukkumaanmenomusiikkia.

JK. Ainiin. Piti mainita, että onnistuin sitten ostamaan liian pitkät kengännauhat tällä kertaa. Note to self: 150cm lienee sopivin pituus talvilenkkareilleni. Edelleenkään en kysynyt apua, en tietenkään!