Joskus olen miettinyt, että mitä oikeastaan muistamme lapsuudesta. Tai oikeastaan mietin sitä, että miten hataria lapsuusmuistot loppujen lopuksi ovat. Ihan varhaislapsuudesta en väitä muistavani mitään, ensimmäinen muisto on se, kun 3-vuotiaana Suonenjoelle muuttaessamme menin yläkertaan ja siellä oli ruskeita tuoleja. Muistaakseni. Kolmesta ensimmäisestä vuodesta Kuhmossa en muista mitään.

Tämän jälkeen muistan pieniä palasia, hetkiä, jotka jostain syystä ovat jääneet mieleen. Muistan esimerkiksi, että ukki-Matti kertoi minulle kotipihalla liikkuneesta Opelista, että se kulkee 5km/h. Toisaalta, jos nyt minut pistettäisiin vannomaan, että kävikö oikeasti noin, niin en uskaltaisi laittaa päätäni pantiksi. Jostain syystä vaan muistan noin, ja ihmettelen välillä, miksi muistan juuri tuollaisia asioita?

Ala-asteesta muistaa jo vähän enemmän, ehkä jo jonkinlaisia pitempiä tapahtumaketjuja. Lämärinurkat konvassa, tussilla NKOTB käteen että tytöt tykkää, vuorenvalloitus, oma maali välituntifutiksessa. Silti koko ala-aste tuntuu vain tuollaiselta tapahtumien sekamelskalta. Tosin, eipä se kai taida olla normaalia pystyä sanomaan, mitä teki kesällä -89.

Mitä lähemmäksi nykyhetkeä tullaan, sitä paremmin asioita tietysti muistaa. Silti joskus tekee tiukkaa muistella, että mitäs sitä tekikään toissa päivänä tai muutama kuukausi sitten. Itse asiassa muistin, että tästähän oli meemikin vähän aikaa sitten. "Vaikeinta oli miettiä, mitä sitä vuosi sitten oikein teki." virkkoi Antti silloinkin.

Aiheesta muisti voisi pälättää vaikka maailman tappiin asti tai muutaman väitöskirjan verran, mutta minua aihe rupesi mietityttämään, kun tulin ajatelleeksi noita ihan pieniä varhaislapsuuden muistiväläyksiä. Muisti on tavallaan ainoa asia, joka meillä oikeastaan on, ja johon koko elämä ja todellisuus pohjautuu. Kun muistetaan, että muisti voi hyvinkin tehdä tepposia esimerkiksi jonkin trauman yhteydessä, voi hyvin olla, että lapsuudessa jotain "varmasti tapahtunutta" ei oikeasti välttämättä tapahtunutkaan. Tästähän saisi vaikka minkälaisia vainoharhaisia kehitelmiä jos sille päälle sattuisi. :)

Oho, nyt minun pitäisi muistaa mennä nukkumaan, huomenna pitää herätä kelloon vaikka viikonloppu onkin. Wanaja-festivaaleille tieni käy, Saara siellä jo onkin. Perjantaina tyttöhumputtelut, lauantaina parisuhdehumputtelut, sounds like a plan.

Ai niin tuo kuva. Se ei nyt liity mitenkään tähän kirjoitukseen, kunhan nyt vaan on kuva Suonenjoen rautatieaseman ratapihalta. :)